Etusivu

Arvostelut

Elokuvalista

Tulevat Elokuvat

Oscarit

Linkit

Kiitokset











Rikun

Elokuva Sivut

Insomnia



Kaksi Los Angelesin väkivaltaosastolla työskentelevää poliisia, Will Dormer (Al Pacino) ja Hap Eckhart (Martin Donovan) lähetetään Alaskaan tutkimaan nuoren Kay Connellin murhaa. He järjestävät murhaajalle väijytyksen, jonka päätteeksi Dormer vahingossa ampuu partnerinsa Hapin. Hän valehtelee tapahtumasta ja koettaa peitellä jälkiään. Mutta pääsevätkö muut poliisit jyvälle tapahtumista?


Insomnia on jenkkiversio samannimisestä Norjalaisesta elokuvasta. En ole alkuperäistä nähnyt, mutta tietääkseni juonta ei ole suuremmin muutettu. Elokuvan tarina on hyvä ja se kehittyy koko ajan melko yllättäviin suuntiin.


Christopher Nolan ei pääse ohjauksessaan samalle tasolle kuin Mementossa, mutta hyvin hän suoriutuu kuitenkin. Otokset ovat hienoja ja leikattu erikoisesti, aika paljon Mementon tyyliin. Uskaltaisin väittää, että Nolan oli suuressa roolissa leikkauspöydän takana.


Al Pacino vakuuttaa Will Dormerina. Hänen suorituksensa on juuri sellaista normaalia hienoa Pacinoa. Muut näyttelijät ovat keskinkertaisia, lukuunottamatta Robin Williamsia, joka esittää Kayn murhaajaa. Hänellä on ollut urallaan harvoja synkkiä rooleja, mutta siitä huolimatta hän vetää tämän läpi erinomaisesti. Mielestäni Williams voisi harkita olevansa mukana useammissa tämän tyyppisissä elokuvissa.


Elokuvan lopetus on ehkä hieman vaisu ilman ihmeellisiä juonenkäänteitä. Itse en ainakaan enää siinä vaiheessa jaksanut välittää mitä henkilöille tapahtuu.


Insomnia on tyypillinen keskinkertainen elokuva.



Ohjaus
Christopher Nolan

Käsikirjoitus
Nikolaj Frobenius
ja
Erik Skjoldbjärg

(Alkuperäinen screenplay 1997)

Hillary Seitz
(screenplay)

Valmistusvuosi
2002

Kesto
118min

Ikäraja
15

Insomnia


Arvio
3 tähteä