|
Naispalkkamurhaajan kimppuun hyökätään tämän hääpäivänä. Hänen entiset kollegansa Deadly Viper Assassination-ryhmästä ovat hyökkäyksen takana. Koko hääväki tapetaan kylmäverisesti, mutta nainen selviää kuin ihmeen kaupalla. Hän herää neljä vuotta myöhemmin sairaalassa koomasta ja aloittaa verisen kostoretkensä ja matkansa kohti viisinimisen tappolistansa viimeistä merkintää: Billiä.
Kohtalaisen suuri prosentti Tarantinon elokuvia nähneistä ihmisistä pitää miestä täytenä ideoiden varastajana ja nykycineman kopiokoneena. Olen aina pitänyt puoliani ja ollut eri mieltä. Kill Billin nähtyäni tiesin heti, että joudun pitämään puoliani entistä hanakammin. Tarantino lainaa tavalla joka tekee ns. homagea vanhoille elokuvatekijöille. Spaghetti westernit ja wuxia/kungfu-leffat ovat selvä ja näkyvä vaikutus Kill Billin valmistumisessa ja muokkautumisessa siihen muotoon jossa se teattereihin päätyi. Elokuvan alkuun on täräytetty jopa hongkongilaisen legendaarisen wuxia parivaljakon logo. Tarantino tuo läpi omaa tyyliään ja se vähä mitä hän lainaa on puettu ihan uusiin vaatteisiin. Esimerkiksi lopullinen showdown-climax-tilanne vanhanaikaisessa ravintolassa ei edusta ihan perinteista kungfu pätkää, sillä taistelija on nainen ja hän on pukeutunut kiiltävän keltaiseen lateksiasuun. Myös Tarantinon henkilökohtaiset musiikkivalinnat ovat hyvin erikoisia, mutta loistavasti elokuvaan istuvia. Muunmuassa Bernard Herrmannin vanha vihellysbiisi ja japanilainen tyttöbandi ovat erinomaisia valintoja. Väkivaltavalitusta kuulee myös jatkuvasti. Onhan se totta että Kill Bill ei ole väkivaltamielessä erityisen "toned-down". Silti mäiske ja roiske ei ole erityisen häiritsevää, onhan se kuitenkin tahallaan överiksi vedettyä punamaalisuihketta, jonka Tarantino on ideoinut wanhoista honkkaritoimintamäiskeistä. Kostoretki keskittyy enimmäkseen Morsiamen veribalettiin, jonka takia henkilöhahmot jäävät pinnallisiksi ja juoni oikeastaan hieman vajaaksi. Vol. kakkonen on vielä edessä ja se varmaankin täydentää juuri tätä osa-aluetta. Kill Bill Vol. 1 on jälleen kerran täysosuma Tarantinolta. Tyyli on samankaltainen kuin miehen aikaisemmissa elokuvissa, mutta aihepiiri on uusi. Hieno mies, hieno elokuva. |
Ohjaus 
|
