Etusivu

Arvostelut

Elokuvalista

Tulevat Elokuvat

Oscarit

Linkit

Kiitokset











Rikun

Elokuva Sivut

Mafiaveljet



"As far back as I can remember, I've always wanted to be a gangster." -- Henry Hill, Brooklyn N.Y. 1955

Henry Hill on aina halunnut olla gangsteri. Hän tekee nuorempana juoksupoikahommia ja lopulta päätyy osaksi mafiaa. Hän työskentelee Jimmy Conwayn ja Tommy DeViton kanssa tehden suurimpia ryöstöjä alueella koskaan. Heidän bisneksensä lähtevät kuitenkin laskuun ja luvassa on ongelmia mafiapomojen ja poliisien kanssa.

Elokuvan tarina perustuu tositapahtumiin. Juoni on lähes sama kuin Pileggin kirjoittamassa kirjassa "Wiseguy", johon elokuva perustuu. Valitettavasti tiesin osan Hillin tarinasta jo valmiiksi, joten elokuva ei ehkä tarjonnut parasta mahdollista kokemusta minulle.

Martin Scorsesella on kolme elokuvaa, jotka ovat ylitse muiden; Mafiaveljet (1990), Kuin raivo härkä (1980) ja Taksikuski (1976). Mielestäni on aina ollut vaikeaa sijoittaa näitä elokuvia paremmuusjärjestykseen. Silti pystyn sanomaan, että ainakin ohjauksen puolesta Mafiaveljet vie voiton. Esimerkiksi elokuvan useat murhat, on kaikki hienosti toteutettu; audiovisuaalisesti ja ylipäätään.

Robert De Niro on aina erinomainen työskennellessään Scorsesen kanssa. Tämä elokuva ei tee poikkeusta vaan vahvistaa säännön. Mafiaveljet toi myös erään melko tuoreen naaman tutuksi Hollywood-piireissä. Ray Liotta ei nimittäin ollut näytellyt kuin muutamassa elokuvassa tätä ennen, TV-produktioita lukuunottamatta. Hänen suorituksensa on aika ajoin ontuva, mutta hyvät vastanäyttelijät pelastavat paljon. Viimeisenä valttina näyttelijäkaartissa on Joe Pesci. Hänen loistava suorituksensa jokseenkin tärähtäneenä "huumorimiehenä" ansaitsi hänelle Oscar-palkinnon vuonna 1990.

Mafiaveljet on viihdyttävämpi elokuva kuin Kummisetä. Se on lyhyempi, tiiviimpi ja toiminnallisempi, mutta siitä puuttuu tiettyjä mafiaelokuville tarpeellisia "taiteellisia" elementtejä, joita Kummisetä puolestaan pursuaa.

Mafiaveljet on hieno elokuva, josta kuitenkin puuttuu vielä se "viimeinen silaus."



Ohjaus
Martin Scorsese

Käsikirjoitus
Nicholas Pileggi
(kirja ja screenplay)

Martin Scorsese
(screenplay)

Valmistusvuosi
1990

Kesto
139min

Ikäraja
15

Mafiaveljet

Mafiaveljet

Arvio
4 tähteä