Etusivu

Arvostelut

Elokuvalista

Tulevat Elokuvat

Oscarit

Linkit

Kiitokset











Rikun

Elokuva Sivut

Mies Joka Tiesi Liikaa



Marokossa lomaileva tohtori Ben McKenna, tämän vaimo Jo ja poika Hank sattuvat väärään paikkaan väärällä hetkellä. He ovat kadulla kävelemässä kun puukotettu mies raahautuu tohtorin luokse ja kertoo salamurha-aikeista jotka tulisi estää. Murhaa järjestävä taho pelkää Benin kertovan asioista poliisille, joten he kidnappaavat Hankin. Jo ja Ben lähtevät lontooseen ja päättävät itse ottaa asioista selvää.

Elokuva alkaa mielenkiintoisella tavalla ja merkillisissä maisemissa. Marokon maisemissa viivytään turhankin pitkään ennen siirtymistä Lontooseen. Tarina muuttuu valitettavan nopeasti hyvin tylsäksi. Leikkauspöydällä olisi voinut karsia pois sieltä täältä. Toisaalta nyt Hitchcockin pikkutarkka visio lopputuloksesta on täydellinen.

Hitchcockin ohjaus keskittyy tällä kertaa liikaa pikkuasioihin ja sen takia tarina kärsii kokonaisuutena. Tylsien keskivaiheiden jälkeen noustaan onneksi huipennukseen kohti loppua. Elokuva kuitenkin jatkuu lopussa turhan pitkälle, kun salamurha-asiat on hoidettu pitäisi vielä pelastaa poika. Miksei näitä kahta elementtiä voinut yhdistää?

Näyttelijät ovat aika keskinkertaisia. Stewart alisuoriutui, hän on yleensä huomattavasti parempi Hitchcockin ohjaamana. Doris Dayn suoritus tohtorin vaimona oli vähän turhan dramaattinen. Muista näyttelijöistä ei ole juurikaan sanottavaa, positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

Alkuperäistä versiota huomattavasti parempi, mutta silti tylsähkö. Juoni on kyllä omaperäinen ja lopetus hauska, mutta valitettavasti kokonaisuus ei toimi.

Hitchcockin tuotannon alempaa keskikastia.



Ohjaus
Alfred Hitchcock

Käsikirjoitus
Charles Bennett

D.B. Wyndham-Lewis

John Michael Hayes

Valmistusvuosi
1956

Kesto
120min

Ikäraja
Ei tiedossa

Arvio
2½ tähteä