Etusivu

Arvostelut

Elokuvalista

Tulevat Elokuvat

Oscarit

Linkit

Kiitokset











Rikun

Elokuva Sivut

Pelikaanimies



Emil on pieni poika, jonka vanhemmat eroavat ja tämä muuttaa äitinsä mukana maalta kaupunkiin. Hän huomaa kaupungissa pelikaanin ihmisen vaatteissa, Pelikaanimiehen. He tutustuvat ja lopulta ystävystyvät. Emil opettaa Pelikaanille asioita ihmisten maailmasta. Eräänä päivänä kuvioihin tulee mukaan Elsa, joka lopulta saa selville Pelikaanimiehen alkuperän. Yhdessä he muodostavat kolmikon, jolle meinaa käydä hassusti kun talonmies huomaa, ettei Pelikaanimies taida olla ihminen lainkaan...

Kun elokuva pyörähti käyntiin ajattelin katsoa elokuvaa hieman lapsellisemmalta kantilta kuin olen yleensä tottunut. Tämä koitui hyväksi päätökseksi, juoni oli mielenkiintoisempi ja vitsit hauskempia. Mutta vaikka elokuvan huumori on siis lapsille ja nuoremmille suunnattua, ei ole kiveen kirjoitettu etteivät vanhemmat ihmiset tästä pidä.

Elokuvan on ohjannut Liisa Helminen. Häneltä uupuu aikaisempia meriittejä, tämä on itseasiassa hänen ensimmäinen elokuvateattereihin päätynyt elokuvansa. Vaan eipä tuo näytä haittaavan, ohjaus on ihan hienoa, semmoista ylempää keskitasoa. Muu tekninen toteutus on myös ihan onnistunutta, audiovisuaalisessa puolessa ei ole mitään haukkumista ja elokuvaa katsoessa voi arvata, että äänittäjillä on ollut todella hauskaa foley-efektejä äänitettäessä.

Näyttelyhommat menevät pulkkaan tässä elokuvassa. Olin yllättynyt hienoista suorituksista. Kari Ketonen omaksui hienosti pelikaani-ihmisroolin, hänen käytöksensä oli kutakuinkin lintumaista ja herätti sympatiaa. Lapsinäyttelijät Roni Haarakangas (Emil) ja Inka Nuorgam (Elsa) hoitivat hommansa tyylikkäästi.

Juoni on mitä mainioin tälläiseen koko perheen elokuvaan, tuli leffaa katsoessa mieleen, että tämähän voisi olla vaikka Disney-leffa noin ainakin juonelliselta kantilta. Tarinaa on erittäin helppo seurata, joka valitettavasti tarkoittaa, että siitä uupuu juonenkäänteitä. Se taas on miinus vanhemmille katsojille. Elokuvan loppu on tyylikäs ja sopiva tämmöiseen elokuvaan.

Pelikaanimies todisti, että hyvä lastenelokuva ei ole välttämättä Disney-piirretty tai Pixar-animaatio. Hieno koko perheen elokuva.



Ohjaus
Liisa Helminen

Käsikirjoitus
William Aldridge

Liisa Helminen

Leena Krohn
(Novelli: "Ihmisen vaatteissa")

Valmistusvuosi
2004

Kesto
90min

Ikäraja
S

Pelikaanimies


Arvio
3 tähteä