Etusivu

Arvostelut

Elokuvalista

Tulevat Elokuvat

Oscarit

Linkit

Kiitokset











Rikun

Elokuva Sivut

Pulp Fiction



Kaksi pikkurikollista Honey Bunny ja Pumpkin ovat istuneet kahvilaan ja päättävät ryöstää sen. Jules ja Vincent ovat rikollispomo Marselluksen palkkamurhaajia, joiden tehtävänä on hakea takaisin pomolta anastettu salkku. Butch Coolidge on nyrkkeilijä, jonka käsketään astua kehään ennalta järjestettyyn otteluun. Jules ja Vincent kohtaavat ongelmia. Butch päättää kadota kesken ottelun ja paeta kaupungista ottelusta saamiensa rahojen turvin. Lopulta kaikki kolme tarinaa yhdistyvät yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi.

Elokuva alkaa tietosanakirjasta lainatulla pätkällä. Siinä selvitetään katsojalle sana "Pulp". Elokuva myötäilee tämän sanan merkitystä loppuun saakka. Tuo halpis roskanovelligenre on vahvana hengessä mukana ja juuri sen takia elokuva on hauskaa ja toimivaa fiktiota.

Quentin Tarantino oli juuri noussut Hollywoodin kuumaksi puheenaiheeksi Reservoir Dogsilla. Seuraavan projektin käsikirjoitus hoidettiin loppuun ja sitä alettiin toteuttamaan. Pulp Fictionista tuli loppujen lopuksi Tarantinon mahtava läpimurtotyö. Se on täyttä jytkyä alusta loppuun. Joka ikinen repliikki on naseva ja sopii tilanteeseen. Jatkuva kiroilu on hieman huvittavaa ja siten sopii kuin nenä naamaan. Ainoa sana jota käytettiin fuckia enemmän oli "what". Kaikki tämän päivän toimintaelokuvat ovat dialogin puolesta täynnä kakkaa. Kun kuuntelin Pulp Fictionin avausta siivittävää hampurilaiskeskustelua tajusin löytäneeni vuoropuhelun graalin maljan. Täysin toimiva ja hauska upeasti näytelty kokonaisuus, jota säväyttää aijoittainen musta huumori ("Chill out, man. I told you it was an accident. You probably went over a bump or something.").

'Pulpissa' esiintyvä musta salkku on ehdottomasti yksi elokuvahistorian täydellisimmistä McGuffineista. Salkku sinällänsä toimii jo tarinan keskipisteenä koska tapahtumat kietoutuvat sen ympärille. Salkku lisäksi hohtaa merkillisesti. Tämä tuo oman hauskan lisänsä elokuvaan, sillä kaikki haluavat tietää mitä salkussa on. Siinä on siis tavallaan kaksi McGuffinia yhdessä. Salkku ja sen sisältö.

Tarantinon ohjaus myötäilee hänen käsikirjoituksensa ideoita. Juuri tuon takia 'Pulp' tuskin olisi toiminut jonkun toisen ohjaamana. Ohjaus ja koko toteutus ylipäätänsä on täynnä monia hauskoja ideoita. Tarantino rakastaa työtään ja se todella näkyy. Häntä on myös hehkutettu väkivalta-ohjaajaksi. Onhan se totta, mutta uskoisin hänen pystyvän tekemään muutakin yhtä taidokkaasti. Ne muutamat väkivaltaa sisältävät kohtaukset ovat omaperäisesti toteutettuja. Katsojaa kiusataan mustalla huumorilla, joka luo todella merkillisen ristiriidan kohtauksiin. Tavallaan tilanne on epämiellyttävä, mutta kun dialogi on hauskaa, tekisi samaan aikaan mieli nauraa.

Voin kyllä suoraan myöntää, näyttelijät olivat upeassa vedossa. John Travoltan esittämä Vincent Vega on yksi parhaista elokuvahahmoista koskaan. Henkilö oli loistavasti kirjoitettu ja Travolta myös esitti tätä unohtumattomasti. Sama pätee Samuel L. Jacksonin esittämään Julesiin. Myös heidän yhteiset kohtauksensa ovat loistavia. Uma Thurman esittää naissivuosassa Mia Wallacea, Marselluksen vaimoa. Hänen hauska luonteensa teki vaikutuksen. Tim Roth ja Amanda Plummer esittävät Pumpkinia ja Honey Bunnya. He ovat äkkipikainen pari rakastavaisia pikkurötöstelijöitä. Molemmat ovat aksentteineen hauskoja heppuja. Bruce Willisin uran kohokohta ennen Tarantinon tapaamista oli Die Hard. Tämän jälkeen tärkein merkintä ansioluettelossa oli 'Pulp', eikä syyttä suotta. Myös Ving Rhamesin esittämä Marsellus on mainio. Hänellä ei tosin ollut kovin suuri rooli.

'Pulp' luottaa omaperäiseen ja ennakkoluulottomaan kronologisesti epäkorrektiin kerrontaan. Ensin kerrotaan Honey Bunnyn ja Pumpkinin tarina joka päättyy heti. Sitten siirrymme seuraamaan Vincentin ja Julesin aamupäivän vaiheita josta hyppäämme taas Butchin kelkkaan. Kun Butchin tarina on päätöksessä seuraamme jälleen Vincentiä ja Julesia jotka kohtaavat lopulta Honey Bunnyn ja Amandan. Tämä ajallisesti hyppivä kerronta on toimivasti toteutettu ja punainen lanka ei katoa missään vaiheessa.

Lopetan nyt ennen kuin arvostelusta tulee romaani siteeraamalla elokuvan takakantta: "Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan 90-luvun parasta elokuvaa. Se on nähtävä!!!".



Ohjaus
Quentin Tarantino

Käsikirjoitus
Quentin Tarantino

Roger Avary

Valmistusvuosi
1994

Kesto
148min

Ikäraja
18

Pulp Fiction

Pulp Fiction


Pulp Fiction


Pulp Fiction


Pulp Fiction


Arvio
5 tähteä