|
Kaksi ranskalaista upseeria, kapteeni De Boeldieu ja luutnantti Marechal, ammutaan alas ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheissa. He joutuvat saksalaisten vankileirille jossa he tapaavat monia mukavia ihmisiä. Heidän parakissaan on muuan mies nimeltä Rosenthal. Hän saa rikkaalta perheeltään ruoka-avustuksia jotka hän jakaa muiden upseerien kanssa. Parakista kaivetaan tunnelia karkausaikeissa, mutta juuri ennen sen valmistumista tapahtuu siirto toiseen vankileiriin. De Boeldieu, Marechal ja Rosenthal päätyvät lopulta samaan, erään Van Rauffensteinin komentamaan leiriin. De Boeldieu ystävystyy Van Rauffensteinin kanssa, mutta Marechal ja Rosenthal haluavat edelleen karata.
Suuri illuusio hämää katsojaa tyylikkäästi. Se vaikuttaa aluksi elokuvalta, jossa päähenkilöt yrittävät karata vankileiriltä. Onhan se sitäkin, mutta jossain vaiheessa huomaa kuitenkin väkisin, että elokuva onkin jotain ihan muuta. Sen tärkein sanoma on sodanvastainen ja lämminhenkinen. Alun lounaspöydässä huomaat miten ranskalaiset keskustelevat saksalaisten kanssa arkipäiväisistä asioista vaikka maiden välillä onkin menossa sota. Van Rauffensteinin ja De Boeldieun ystävyys kuvastaa myös hyvin juuri tuota Renoirin pasifistista ajattelutapaa. Renoir toimii mestarillisesti kameran takana. Hän onnistuu tekemään elokuvastaan liikkuvan maalauksen. Täynnä tunnetta ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kamera panoroi ympäri kohtauspaikkoja ja vangitsee kaiken mahdollisen yhteen otokseen. Kuvauspaikat ovat myös upeita. Lopun vuoristomaisemat jäivät erityisesti mieleen. Jean Gabin, Pierre Fresnay, Erich von Stroheim ja Marcel Dalio muodostavat toimivan ydinnelikon. Erityisesti Erich von Stroheimin kylmä ja etäinen aristokraatti teki vaikutuksen. Jean Gabinin ja Marcel Dalion loppupuolen yhteiset kohtaukset olivat hienoa katseltavaa. Pierre Fresnay oli myös hyvä. Hänen roolinsa oli samankaltainen kuin Stroheimin, mutta hänen suorituksestaan puuttui se tietty viileys, jota taas Erichin suoritus oli pullollaan. Yksi tärkeä seikka elokuvassa on sen tiiviys. Varsinkin alkusysäyksen aikana tuntuu kuin tapahtuisi koko ajan jotain uutta. Renoir on onnistunut pitämään paketin kasassa eikä missään vaiheessa jäädä vatvomaan turhia. Tämä hieno elokuva kannattaa ehdottomasti nähdä. |
Ohjaus 
|
