Etusivu

Arvostelut

Elokuvalista

Tulevat Elokuvat

Oscarit

Linkit

Kiitokset











Rikun

Elokuva Sivut

Vihreä Maili



Paul Edgecomb on vanginvartijana kuolemaantuomittujen osastolla. John Coffey, yli kaksimetrinen jättiläismies saapuu hänen osastolleen. Hän on tuomittuna kahden pikkutytön murhista, eikä hän uskalla nukkua pimeässä. Paul ja muut vanginvartijat huomaavat pian, että Johnilla on oma erikoinen kykynsä parantaa ihmisiä ja että hän ei välttämättä olekaan syyllinen.

Vihreän mailin kerronta on tyylikästä. Tarina kuullaan Paulin näkökulmasta, hänen kertoessaan sitä ystävälleen vuosikymmeniä myöhemmin. Juoni alkaa hiljakseen ja etenee koko ajan hieman nopeammin. Juonellinen rakenne muistuttaa paljon The Shawshank Redemptionia, toista Darabontin ja Kingin yhteisproduktiota. Myös moni muu seikka viittaa näihin kahteen herraan.

Darabont ohjaa elokuvan hienosti. Hän onnistuu kehittelemään hyvin vankien ja vartijoiden välisiä suhteita, joilla on taas suora influenssi katsojan fiiliksiin. Hän olisi kuitenkin voinut leikata elokuvaa hieman ronskimmin, lyhentäen sitä hiukan. Ei tuo kuitenkaan suuresti haittaa, vaikka kohtauksissa olisikin ollut mistä ottaa pois.

Tom Hanksin roolisuoritus on hänen uransa parhaita, ellei peräti paras. Hän onnistuu vaikuttamaan katsojaan kaikin keinoin, hän liikuttaa, huvittaa aika ajoin ja pitää samantyylisen linjan läpi elokuvan. Muut näyttelijät ovat myös erinomaisia. Michael Clark Duncan on loistava roolissaan John Coffeynä, häntä kohtaan tuntee helposti sympatiaa. Doug Hutchinson, esittää Percy Wetmorea, vartijaa ja Sam Rockwell "Wild Bill" Whartonia, vankia. He ovat elokuvan "pahikset". Heidän hienot suorituksensa herättävät suurta inhoa ja vihaa katsojassa. Lista hienoista roolisuorituksista on pitkä, joten tiivistän koko aiheen yhteen sanaan; unohtumatonta.

Vihreää mailia on yleensä kritisoitu sen kuvaamista yliluonnol-
lisista tapahtumista. Tämän takia moni myös sanoo, että elokuva on huonompi kuin Kingin ja Darabontin aikaisempi vankiladraama, The Shawshank Redemption. Olen eri mieltä tästä seikasta. Yliluonnollisuus ei pilaa Vihreää mailia tai vähennä sen tehoa tai sen viestin merkitystä. Se on tärkeä ja hieno elementti, vaikka se vetääkin elokuvaa kohti fantasiagenreä.

Juonenkäänteet ovat upeita. Katsoja pystyy pikkuhiljaa hahmot-
tamaan, mitä on tulossa, mutta yllättyy silti täysin. Se on yksi pieni yksityiskohta, joka pitää sopivan jännitteen yllä koko ajan. Tapahtumat ovat hyvin liikuttavia, en muista milloin viimeeksi tunteet nousivat näin pintaan elokuvaa katsoessa.

Vihreä maili on kaikin puolin loistava elokuva. Lievästi aliarvos-
tettuna pätkänä se jää monelta katsomatta, mutta älä sinä tee tuota virhettä vaan katso tämä elokuva kun ensi kerran siihen aukeaa mahdollisuus.



Ohjaus
Frank Darabont

Käsikirjoitus
Stephen King
(kirja)

Frank Darabont
(screenplay)

Valmistusvuosi
1999

Kesto
181min

Ikäraja
15

Vihreä Maili

Vihreä Maili

Vihreä Maili

Arvio
4½ tähteä